6.2.2009 (päivitetty 10.3.2010)
Hallituksen elvytyspaketin sisältö tarkentuu suhdanneluonteisen korjausavustuksen osalta
Avustus koskee esityksen mukaan
- kaikkia vähintään kaksiasuntoisia asuntoyhteisöjä
- asunto-osakeyhtiöitä
- vuokrataloyhteisöjä.
Avustus ei koske yksityisiä kotitalouksia eikä yhden yksittäisen asunnon korjaamista. Omistajayhteisö hakee avustusta asuinrakennuksen sijaintikunnalta, joka myös päättää avustuksen myöntämisestä. Hakuaika on jatkuva. Myönnettävä avustus on 10 % hyväksytyistä kustannuksista. Samaan toimenpiteeseen ei voi myöntää useampia avustuksia. Tähän avustusmuotoon ei liity esim. energia-avustuksia koskevia reunaehtoja. Korjauskustannuksen alaraja on 5000 euroa, jotta avustusta voidaan myöntää.
Työt voidaan aloittaa ennen avustuksen hakemista/avustuspäätöstä, mutta työt pitää aloittaa välillä 1.2.2009 - 31.3.2010. Aloittamisajankohta määräytyy urakkasopimuksessa tai vastaavassa sovitun urakan aloittamispäivän perusteella. Töiden pitää valmistua viimeistään 31.12.2010.
Korjausavustuksen myöntäminen on loppumetreillä. Oman kiinteistön tilanne kannattaa tarkistaa kuntakohtaisesti, josta saa tarkempia hakuohjeita.
Korjausavustus istuu kattoremontteihin erityisesti asunto-osakeyhtiöissä
Keskeisimmät remontin käynnistämiseen liittyvät toimenpiteet ovat
- korjaustarpeen kartoittaminen
- korjaustoimenpiteiden laadun ja laajuuden selvittäminen
- (yleensä yhtiökokouksen) korjauspäätös.
Verrattuna esim. julkisivu- ja putkiremontteihin, kattoremontti voidaan käynnistää asunto-osakeyhtiössäkin melko nopealla varoitusajalla.
Korjausavustukset jatkossa
Korjausavustukset suunnataan jatkossa energiansäästöön. Huhtikuun alusta 2010 voimaan tuleva suhdanneluonteinen korjausavustus edellyttää, että kattokorjauksen yhteydessä parannetaan yläpohjan lämmöneristystä. Kattokorjauksen yhteydessä onkin oivallinen paikka miettiä myös yläpohjan lämmöneristys kuntoon. Tällöin korjauksesta voi saada 10% suhdanneluonteisen avustuksen. Hakuaika päättyy syyskuun puolivälissä.
Aiheesta lisää:



